Past and present

Heippa taasen!

Mulle oli tullut kommentti missä multa pyydettiin lähempiä tietoja itestäni.. Edelleenkin pitäydyn päätöksessäni etten kerro painoani, koen sen liian henkilökohtaiseksi. Mutta tein kerran netissä painoindeksi testin jonka mukaan olen hieman ylipainoinen. Pitäisi siis laihduttaa 5-8 kiloa siihen, että olisin jälleen normaalipainoinen. Olen myös pitkä, 178cm, joten haluan myös korostaa sitä, että ylimääräinen paino mun pituisella ei välttämättä näy yhtä hyvin kuin lyhyemmällä. Mulle ei ole painoa kertynyt niinkään vatsan seudulle, ennemmin painoa on kerääntyny takapuolen ja reisien alueelle. 

Oon nyt tosi vähän ottanu kuvia itestäni. Ja tämä johtuu ihan siitä syystä, että en ole tyytyväinen itseeni tälläisena kuin olen. Olen mielestäni isokokoinen ja jotenkin häpeän itseäni. Silti yritän persoonallisuudellani ja asenteellani peittää häpeän tunnettani. Haluaisin ensin tulla taas onnelliseksi ja terveeksi ja sitten vasta ottaa kuvia, mutta ymmärrän, että on mielenkiintoista seurata projektiani jos myös näkisi minut kuvien kautta. Ehkä alan ruveta kuvaamaan myös itseäni enemmän. 

Olen miettinyt, että miksi olen lihonut. Suurin syy on se, että olen lopettanut säännöllisen liikunnan lentopallon takia. Viime vuonna ja viime syksynä liikuntani on ollut hyvin vähäistä ja epäsäännöllistä, pääasiassa koiran kanssa löllölenkkejä joissa koira ehtii haistella kaikennäköiset muiden koirien jätökset. Mutta koen myös identiteetin hukkumiseni ja itseni uudelleen etsimisen olevan osasyyllinen lihomiseeni. Olen pitänyt itseni kiireisenä kaikkien muiden asioiden takia. Satsasin koulunkäyntiin ja lentopallovalmennukseen vain unohtaakseni pahan oloni lentopallon jätettyäni. En ole ollut oma itseni nyt viimeiseen puoleentoista vuoteen ja olen yrittämällä yrittäny etsiä. Tuloksetta. Yritin olla kauan täydellinen, vaikken sitä ole ollut koskaan, enkä tule koskaan olemaankaan. Olen yrittäny miellyttää kaikkia ja siten unohtanut oman hyvinvointini. Tämä aiheutti minulle sitten 10 kilon lihomisen vuoden aikana. 

Olen myös huomannut luonteeni muuttuneen. Ennen pelkäsin isäni alkoholismin tulevan kaikkien tietouteen. Häpesin isää niin paljon, etten uskaltanut liikkua keskustassa ja aina pälyilin ympärilleni. Viimein päätin, etten voi elää näin. En halua elää niinkuin menneisyyteni minut pakottaa elämään. Vaikka häpeän isääni edelleen ja joka kerta kun mietin hänen tekojaan se tuoo kyyneleet silmiini. On vaikea uskoa, että minulle tosiaan on käynyt näin. Isä on kerran käynyt minuun fyysisesti käsiksi, toki piti vain kädestäni kiinni ja esti lähtöni, mutta siitä päivästä lähtien olen pelännyt aina jos joku ottaa minusta vähän tiukempaan kiinni. Pääasiassa isä on siis satuttanut mua henkisesti, sanat, uhkailut, pelottelut ja syytökset ovat pahimpia. Ne ikään kuin syövät palan sisältä pois. Näistä kaikista johtuen olen rakentanut ympärilleni suojamuurin jonka sisälle en ole päästänyt ketään. Haluan selviytyä omillani, itsekseen. Enkä ainakaan halua pyytää isältäni apua. 

Tämä on nyt tosi vaikeaa minulle, itkeä vollotan koko ajan. En kerro omista asioistani kellekkään. Koen, että silloin minuun sattuu eniten jos joku saa tietää niistä kauheuksista mitä minulle on tapahtunut. En halua kuulla keneltäkään vihjailua lapsuudestani tai isästäni. Olen kasvanut ihmisenä vuoden aikana tosi paljon. Luultavasti viimeinen vuosi kotona ja pienissä piireissä koulumaailmassa on antanut minulle voimaa ja opettanut ettei täälä tarvitse kaikesta selvitä yksin. Yksi suuri asia on ollut mun poikakaverin tuki. Hän opetti minut uudestaan luottamaan, antamaan anteeksi ja unohtamaan. En väitä, että olisin antanut isälleni anteeksi, en ikinä. Hän on loukannut minua, en minä häntä, enkä koe, että minun pitäisi hänelle sitä anteeksi antaa. Pärjään kyllä. 

En ole näin henkilökohtaisia asioita itsestäni kertonut edes lähimmille ystävilleni, siksi tämä avautuminen vaati minulta äärettömän isoja voimia ja uskallusta. Mutta toivotaan, että tästä on jotain hyötyä. Uskallan viimein paljastaa ja myöntää, etten pärjää yksin. 

Toivottavasti tämä avaa teille hieman minua ja menneisyyttäni, luottamuspulaani ja yksinoloani. Tässä on myös itseni mielestä syitä lihomiseeni ja oman hyvinvointini laiminlyöntiin. Toivon, että joku ymmärtää...

Merkku