Lankalauntai, ja mun elämäntaparemontti jumittaa...
Oon siis yks näistä joka on tehny uuden vuoden lupauksen ja päättäny laihduttaa ja parantaa elämäntapojaan. :) No mun homma ny ei oikein etene. Joo oon lisänny kuituja ja vaihtanu vaaleen leivän tummaan ja vähentäny karkkeja ja rilliruokaa. Viikolla tämä sujuu hyvin. Teen pääasias ruuan ite kun nyt kotona melkein joka päivä koko ajan oon. :) Oon lisänny kasviksia ja ruvennu laittaan ylös sitä mitä syön.
Mutta. Oon tällänen kaunistelija. Inhoon itteeni jos kirjotan ylös viikonlopun sipsipussin. :( Niin eli toisinsanoen, mun elämäntaparemontti menee pilalle joka viikonloppu ja alotan sen aina maanantaisin alusta. Tarviin jostaki motivaatioita jatkaa myös viikonloppuisin. Tavoitteena olis karistaa kiloja ja saara takasi se kroppa mikä mulla oli kun pääsin ripiltä.
Olin oikeesti laiha ja mun elämänasenne näky mun kasvoista. Nyt oon unohtanu huolehtia itestäni. Syön kuinka sattuu, en huolehdi ihostani enää samalla tavalla, en ulkoile enää yhtä paljon enkä urheile yhtä paljon. Ku lopetin lentopallon lihoin monta kiloa ja tulin siihen tulokseen että en oo hyvä missään. Rupesin ettiin itteeni uudestaan, multa katos identiteetti kun olin lentopallosta joutunu luopua. Ainaki osittain. Oonhan mä naimisis lentopallon kans nykyäänki kun valmennan ihania 5-8 vuotiaita mukeloja :). Toisaalta ikävä pelaamaan on suuri. Haluusin olla taas hyvä jossaki, haluusin kehittyä ja näyttää mun taitoni pitkänä ja ulottuvana pelaajana. Ehkä joskus :)
Mutta nyt tänä vuonna oon ruvennu löytään itteeni. Oon asettanu tavoitteita ja oon innoissani tulevaisuudesta. Ylioppilaskirjotukset oli mulle se näytön paikka. Pystyin näyttää keskitason opiskelijana että kyllä mäkin pystyn vielä kehittyä ja pärjätä. No pärjäsinkin:) ainakin omasta mielestäni, oon ylpee itestäni. Mulla on ollu kauan sellanen, että haluun tehä äitinki ylpeeksi. Haluun että äiti on ylpee mun saavutuksista ja siitä mikä musta on tullu. Eräänä päivänä täs ku hihkuin kotona mun arvosanoista ja pisteistä äiti sano että "oon ylpee susta." Se tuntu niin hyvältä. Meinasin alkaa itkee. On ihanaa kun joku on huomannu sun ponnistelut ja näkee susta että millanen haluusit olla ja millanen susta on tullu.
Haluun näyttää että pystyn siihen. Ekaksi alotan omasta kropastani. Laitan sen kuntoon. Muutan elämätapani, edes hiukan parempaan suuntaan :). Oon ylpee että alotan kaiken niinku alusta. Ens vuonne uudessa opinahjossa omassa uudessa kodissa ja kulta satojen kilometrien päässä armeijassa. Toivotaan että saan rohkeutta ja intoa tehä kaiken minkä haluan.
Tämä blogi on loistava paikka kertoa ja jakaa mun mielipiteitä ja ajatuksia. Ihan niinku päiväkirja mitä en oo kirjottanu enää pitkiin aikoihin. :)
Eli ensimäiseksi!
Merkku
