Sivut

perjantai 23. tammikuuta 2015

Comeback

Helou!

En ole jaksanut nyt juuri kirjoitella. Suurin syy on se, että en oo halunnu purkaa mun tunteita mihinkään. Nyt rupesi tänään tuntumaan, että ehkä tämän voisi aloittaa uudelleen, katsoa että kuinka sujuu.

Katsoin että olen viimeksi kirjoitellut syyskuussa 2014. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Olen aloittanut ja lopettanut miljoona kertaa kuntokuuria ja terveellistä elämäntapaa. Jaakon kans käydään kaupassa ja päätetään, että nyt ei osteta mitään hyvää. Noh, tuo on pätenyt karkkien kanssa. Mutta onhan niitä lipsahduksia tullut. Nyt viimeksi ostettiin pähkinöitä ja aloitettiin jälleen kerran terveellinen elämä. Tänään mun lounaalla oli oikeesti jotain vihreetä, kurkkua, mutta kumminkin. :)

Ehkä tuo kilppariasiat on ne jotka täs eniten mättää. Mikään ei huvita. Ja kun käyn lenkillä ja syön terveellisesti niin ei huomaa mitään tuloksia puntarilla tai olossa, niin sitä jättää senkin vähän tekemättä. Tiedän, että tuloksia ei pitäisi heti näkyäkkään, mutta silti sitä jotenkin kumminkin jotain tsemppiä kaipaa.
Joululahjaksi sain porukoilta aktiivisuusrannekkeen fitbitin. Jota pidän miltei kokoajan kädessä, nyt harjoittelun aikaan joudun toki töissä ottaa sen pois. Siitä on ollut helppo ja kiva seurata. Toi lisä motivaatiota kyllä hurjasti. Ja on säilynyt motivaatio jo kuukauden!! Eilen aloitin joditerapian, koska kuulin, että siitä voisi olla hyötyä nopeuttamaan aineenvaihduntaa.
Syön nyt siis tyroxinin kanssa merilevärouhetta (joka on muuten äärettömän pahaa) ja seleeniä. Aloitan näillä. Luontaistuote kaupassa myyjä sanoi että hänellä olisi suositella minulle muitakin. Kuulemma 20 purkkia luontaistuotteita ei vielä riitä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavalle. Lupasin hänelle aloittaa näillä :)
Eilen aloitin siis näiden syömisen ja sanotaanko että meinasi tulla oksennus kun tuota merilevärouhetta suuhuni laitoin. Ja huomasi kyllä kropasta, että jotain ylimääräistä olin eilen syönyt. En tahtonut saada nukuttua kun virtaa oli niin paljon. Vaihdoin noiden nauttimisen siis aamuun, Katsotaan mitä mieltä kroppa nyt olisi.


Kuvassa näkyy myös mun aktiivisuusranneke :) Tuo on kyllä kiva, ja puhelimella olevalla sovelluksella on erittäin helppo seurata omaa edistymistään. 10 000 askelta on päivätavoite, ja olen sen pari kertaa saanutkin jo täyteen. Sinne pystyy merkitä myös paljonko juo päivän aikana vettä. Käytän tuota unen määrän ja laadun seurantaan, kalori kulutuksen ja askelmäärien seurantaan. Sitä on erittäin miellyttävä käyttää ja kulkee kädessä mukana huomaamatta.

Ehkä voisin aloittaa tätä uudestaan, ja merkitä tänne niitä päivittäisiä tuntemuksiani. Olen vasta-alkaja tässä kilpparisairaudessa, mutta kokoajan opin lisää. Ja oma olo on mulle tärkein mittari. Sillä tiedän, millaisessa kunnossa olen. Lopuksi kuva vielä mun motivaattorista kotona kurikassa :)
<3
- Merkku

torstai 4. syyskuuta 2014

Without goals, and plans to reach them, you are like a ship that has set sail with no destination

Ihana syyskuu!
Tänä kuukautena jätän virallisesti teinivuodet taakse, täytän siis 20 vuotta. 
Tänä kuukautena otin itteeni niskasta kiinni :) hain tänne seinäjoelle kuntosalille jäsenyyden, oon käyny pyörälenkeillä ja muutenki nauttinu tästä syksysäästä. (: 
oon löytäny taas kokkaamisen ilon.
Eli mulla on nyt kaikki tykötarpeet mitä tarviin iloiseen, positiiviseen syksyn kuntourakkaan :) Parannan elämänlaatuani. se on mun uus tavoite! 
Rupeen kirjottamaan blogia uudestaan, saan inspiraatiota ku kirjotan johonki ylös mitä oon tehny, motivoin itseeni niin. Saan ehkä myös hiukan kannustusta...



Kävin vilkaisemas aamupäivästä parin muun ihmisen kans seinäjoen supersportin tukkutoria :) löysin kauan etsimäni lenkkarit! Alkuperäinen hinta 130 e, mutta koska tukkutori niin kengillä oli hintaa 69€ :)Sielä oli vähä vaikka mitä, mennään vielä kattomaan uudemman kerran sinne kunhan kulta tulee töistä (: 
Hellurei!

Merkku

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Ja sä oot kaunis vaikket enää tunne niin,

Hei

Ihana kesä. Käytiin eevan kanssa piknikillä (: Kerranki oisin voinut mennä uimaan, mutta noh harmi kun pitkämössä oli sinilevää eli uimiskielto päällä. Voi harmii, en taaskaa päässy uimaan, viimeksi kolme vuotta sitte uimas ;)


Vettä en mennyt kokeilemaan, näytti liian kylmältä, aurinko paistoi, taisin siinä nukahtaa kun oli niin hyvä makoilla siinä (: Ehkä vähän rusketuinki, mutta harmikseni ku heräsin niin tajusin että olin nukkunu vattallani ja mun vatsapuoli ei saanut ollenkaan aurinkoa, ja nyt aurinko oli mennyt jo puiden taakse piiloon. Parempi onni ensi kerralla. 

Seuraavaa postausta sitten muutosta (: 
hellurei

Merkku

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Tanssilattialla mulla on hyvä olla Joka ikinen ilta meitsin löytää Klubilta

Moi

Olin tänään kuvailemassa. Mä rakastan kuvailla taivasta kun on ukonilma tai kun se on tulossa. Se on mun mielestä huippua miltä taivas voi näyttää.
Kun töistä pääsin niin lähin vähä tuulettumaan. Hain kameran kotoa, vaihdoin sairaalalta haisevat vaatteet ja lähin tien päälle. Tarkotus oli ottaa kuvia, ja otinki niin kauan kunnes alko sataa. Se siitä sitten taas :D. Puhelimessakin mulla olisi pari tosi hienoa kuvaa, pitänee jakaa sitten kun ehtii ne koneelle siirrellä (: 
Oon aiva into piukas, pian muutto!! 

Olin käymässä tänään myös Kuortaneella, äitiä ja isäpuolta moikkaamas ::)

Mulla on ollu ihana kesä. Nyt odotan aurinkoa ja että mun kuvailu into jatkuis, ja vesisade loppuis. Ja nojoo, ootan mä mun viikon lomaaki. :D 

Merkku

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

haluun gansterin herkän ja vaarallisen jol on huonoja ideoita

Hello!
Oli pakko tulla kirjottelemaan täältä kuumuuden ja laatikoiden keskeltä :)

Rakastan sitä tunnetta kun edessä on jotain uutta ja jännittävää, mutta inhoan pakkaamista... Muutenki inhoon sitä, että kaikki tavarat on vääris paikois. Oon nyt elänyt sellasta reppureissaajan elämään liian kauan. Haluaasin jo asettua ja että tavarat olis kaikki siellä missä mäkin oon! 
Ehkä se nyt onnistuis.

Muutto on jo niin lähellä, että alkaa jo jännittään (: ootan innolla että pääsen laittamaan ja sisutamaan uutta kotia! Oon nyt innokkaasti aina pakkausten lomas pläräilly henkkaumaukan home sivuja ja huonekalukauppojen nettisivuja. Hakuses olis nimittäin uus keittiön pöytä (: ja vähän ehkä jotain muutaki.


Ihana kesä<3


Merkku

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Me eletään tää kesä kerran vaan.

Kesäloma ja kesätyöt on tehny tehtävänsä.
En oo ehtiny koneella istuskella. Mutta ajattelin nyt tulla päivittelemään kun on jotain kerrottavaakin :) 

Mutta kuulumiset ihan ekana:
Mulle kuuluu oikein hyvää, tää kahden kodin elämä on taas niin mahtavaa. Kun työt on Kurikas ja toinen koti Seinäjoella. Noh hyvin meni kesäkuu. (: Juhannus oli Kalajoella aivan mahtava, ja sää mitä parhain! Aurinko paistoo ja sunnuntaina sateli vasta vettä, sain kyllä niin sydämeni kyllyydestä bailata että voi ie. Mutta ei ollu ihan fiksu veto ottaa mukaan uusia tennaria, kivat oli rakot jaloissa (; Noh juhannuksesta ei oo vieläkään selvitty.....jätin nimittäin ääneni Kalajoelle :D. Kaks viikkoa ja ääni niin käheenä että voi ie... 
Kulta tuli vihdoin ja viimein kotiin! Oli niin ihana tunne halata sitä Kalajoen hiekkasärkillä, tuli itku kun näin sen hymyilevän sitä ihanaa hymyänsä<3


Muuten mun elämään tällä hetkellä kuuluu töitä ja kotona hengailua. Huomenna olis aamuvuoro ja sitte isäpuolen nelikymppisiä juhlimaan! (:






















Ihana kesä ja aurinko<3 

Nyt siihen asiaan. Eli pian koittaa aika jolloin saadaan sanoa hyvästit tälle asunnolle ja siirtyä uuteen :) oon koko illan pakkaillut tavaroita ja huimaa vauhtia alkaa kämppä tyhjenemään! Tänään oltiin kirjottamassa vuokrasopparitki (: 

Ja tässä kappale joka on soinut mun päässä juhannuksesta asti, laulettiin yhen kaverin kans tätä koko juhannus, muiden hermostumiseen saakka ;) taidan laittaa sen nytkin soimaan taustalle !


Ihana kesä !
Merkku

tiistai 20. toukokuuta 2014

Tonight I'm feeling music fill the air

Terve

Huh, onko kiire aikataulu eikä treenille tahdo löytyä aikaa? Tässä kolme teholiikettä jotka saa tosiaan sykkeen nousemaan ja hien valumaan, tein treenin äsken ja olo on kuin suihkusta tullu... :D 

Treeni löytyy linkin takaa ! 

Muuten mullu kuuluu hyvää (: koulustressi alkaa kohta helpottaa ja sitte alkaa työt täyspainoosesti ja sitte onki jo ihana kesäkuu! 


Kesävaatteita kaapin perältä on tullu nyt katteltua ja todettua että tarvin uusia kivan värisiä. (: ehkä kesän aluksi shoppailemaan, että on kiva sitte ottaa kesäloma vastaan! 

Merkku